KATSO EPISODI: 1|2|3|4|5|6|7|8|9|10  




HUOM!
Ikävä kyllä Tri Zukovski paneutuu tällä hetkellä tutkimuksiinsa niin kovalla antaumuksella, ettei tulleisiin kysymyksiin voi luvata vastausta. Siksi myös uusia kysymyksiä ei valitettavasti oteta vastaan toistaiseksi.

Henry ei kuitenkaan ole ainoa seksiasioiden tuntija. Kokeile ensin seuraavaa verkkoklinikan tarjoamaa
« hakusanapalvelua

tai vaihtoehtoisesti tätä
Väestöliiton tarjoamaa
« keskustelupalvelua

Olen reilu parikymppinen nainen ja en ole koskaan saanut emätinorgasmia, vaan ainoastaan klitoris orkkuja. Mistä tämä johtuu?
nimim. pauke


No siitä, että emätin on tarkoituksenmukainen. Se aiheuttaa miehelle orgasmin tuntumalla erityisen pehmeältä ja hyvältä mutta emättimessä ei tunnu juuri miltään. Tunnottomuus on suojakeino. Jos emätin olisi yhtä tuntoherkkä kuin klitoris, synnyttäminen olisi luonnollisesti vaikeampaa.
Klitoris, nautinnon keskus ulottuu laajalle alueelle lantionpohjan lihaksistoon ja siten myös emättimen seinämään. Emätinorgasmi on mahdollinen mutta klitoriksen huipun hyväily on sen taustalla ja siksi tärkeää. Huippu on sijoittunut kätevästi sisempien häpyhuulten yhtymäkohtaan jossa se on alttiina hyväilylle mutta sopivasti suojassa varomattomalta sörkkimiseltä.


Hei, Zuko! Olen keski-ikäinen mies, jolla on lapsesta saakka ollut ihovamma ja puhevika. Siksi olen tullut aina torjutuksi naissuhteiden yrityksissä. Ja kuitenkin minullakin on seksuaaliset tarpeen. Pääsin kerran käsiksi erään saavuttamattoman ihastukseni kumisaappaisiin ja se on ollut menoa sen jälkeen. En tarvitse seksiin naista, mutta naisen kumisaappaita kyllä. Minusta on hyvä näin. Olen tyytyväinen. Mutta: olenko aivan kaheli?
"Korkokumisaappaat"

Seksuaalisuus on ominaisuus joka kuuluu yhtälailla vammaisille, rumille, lihaville ja himpun verran kaheleille. Maailma on täynnä hulluja juttuja; mitä tuumit tyypistä, joka tekee hellehattuja kaljatölkeistä tai kilpailee itsensä kanssa siitä, kuinka moneen osaan voi paljain käsin pilkkoa kruunukorkin? Eli missä kulkee se kahelin määritelmän raja ja onko kahelius kenellekään pahasta?

Seksi taas on aikuisten leikkiä. Vanha totuus on, että leikissä ja seksissä kaikki sellainen joka tuntuu kivalta eikä vahingoita ketään, on sallittua ja suositeltavaa. Joku pitää valkoisista pitsialusvaatteista, jos sinä pidät kumisaappaista ja saat niistä nautintoa sekä olet seksielämääsi tyytyväinen, niin "anna kumin palaa". Nokialaisista tuotteista kännykkä on suositumpi laite seksiapuvälineenä. Kumisaappaat eivät kasvata puhelinlaskua joten siinä mielessä et ole aivan kaheli.



Miksi laukean niin nopeasti???
(Mies)

Nopea siemensyöksy (työntö ja tuijotus) on etenkin nuorten miesten vaiva. Luonnonvalinta on suosinut pikapanijoita, he ovat lisääntyneet varmimmin. Luolamiesaikaan ei nimittäin ollut turvallista tuntikausia hekumoida. Onneksi ikä yleensä hidastaa tahtia, myös kondomin käyttö voi auttaa. Myös puristustekniikalla voi opetella pitkittämään seisokkia (kts
www.seksuaaliterveys.org/miehet/vastaukset). Rakastelulla ja siemensyöksyllä ei ole välttämättä paljonkaan ajallista yhteyttä. Kumppanin kanssa voi leikitellä erilaisin pettingtekniikoin, eikä silloin tarvita erektiota.



Mikä on paras apuväline turvalliseen suuseksiin.
(Mies)
nimimerkki: Ihahaa ihanaa

Seksiapuvälineitä on olemassa paljon ja niitä voi itse keksiä: kaikki mikä on sopivan puhdasta ja sileää suuhun pantavaksi, käy yleensä myös seksiapuvälineenä. Koska testit eivät kerro kokototuutta, kondomi aina käytettynä on paras turvaväline. Tautiriski on sama suuseksissäkin, tartuntakohta vain eri. Monet virustaudit ovat niin yleisiä, että joka toinen meistä sellaisen saa, jotkut kaksi tai kolmekin. Turvallisinta on peittää koko suulla hyväiltävä pinta esimerkiksi kondomilla (jonka voi myös leikata halki levyksi). Naisten kondomi joka tulee syksyllä Suomen markkinoille, on tähän hommaan ihan nappi juttu.


Hei!
Olen 34 vuotias mies. Harrastan lenkkeilyä, lukemista ja masturbointia kondoomin kanssa. Olenko normaali? Nimimerkki: Varmanpäälle
(Mies)


Olet täysin normaali, moderni ja terveelliset elämäntavat omaava mies. Lenkillä kasvaa kehon kunto, lukeminen on erinomaista aivojumppaa, masturbointi kondomin kanssa pitää perhekalleudet terässä ja kondomitaidot huipussa. Näin ei yhdellä kertaa tule opeteltaviksi esimerkiksi (1) rakastelu ja (2) kondomin käyttö, jolloin epäonnistumistodennäköisyys kasvaisi liikaa. Kun kortsun osaa automaattisesti, voi rauhassa keskittyä ihan muihin juttuihin. Kondomin runsas käyttö ja harjoittelu oman peniksen päälle on maailman suositeltavinta ja sitä paitsi siisti juttu (koska täten edes lakanat eivät likaannu).



Onko turvallista harrastaa seksiä luonnossa, esimerkiksi meressä ilman suojausta, oman vakituisen kumppanin kanssa, jonka kanssa on harrastanut komdomitonta seksiä jo vuosien ajan.

nimim."Perverssi pikkumyy" (NAINEN)


On. Ihmiskehon alueet joita uimakelpoisessa meressä huljutatte, eivät ole niinkään puhtaita kuin meri josta kaikki elämä on aikanaan alkanut. Seksi luonnossa on maailman luonnollisin asia, eikä perverssi. Luomuseksiä harrastettiin jo luolamiesajalla, mikä vain edisti ihmiskuntaa. Liukastus- ja maustelisäksi sopii järvi- meri- ja sadevesi, koivun mahla sekä hunaja. Seksi ei tarvitse steriiliä leikkaussaliympäristöä, sillä se on luonnollinen luontoon kuuluva ilmiö, kunhan muistetaan vastuu. Kaikkia ei luomu houkuta sillä joku voi nähdä - toisista se juuri on jännittävää.



Olen jo pitempään huomannut että kumppanini ei ole kiinnostunut lainkaan käyttämään sellaisia alusasuja edes silloin kun ollaan kahden tai vietetään iltaa kotona niin ettei muita kanssaihmisiä ole mailla halmeilla. Olen näet sokea enkä näe mitään mitä mainokset kertovat lehtien sivuilla, enkä voi kaupoissakaan tutustua alusasuihin sillä kyllä koitan joskus salaa hipelöidä kun satutaan oikeaan hyllyyn mutta kyllä joku vähän varusteltu liivipaketti on mielenkiintoinen kokemus kuin muutamasta kankaanpalasta yhteenommellut perusvarustukset... Olen näet halukas myös pukemaan näitä hepeneitä kumppanini päälle silloin kun on hempeää ja ollaan kahden... Voisitko sinä antaa vastausta pulmaani? nimim."Lähikontakti" (MIES)

On lukuisia vaihtoehtoja, tässä kolme: 1) Kysy kumppaniltasi voisiko hän käyttää seksikkäitä alusasuja ja olla täten entistäkin viehättävämpi.( Huomioi imartelu.) 2) Keksi sovelias juhlan aihe (esim. yhdessäoloaikanne tasaminuuttimääränä tms.) ja osta hänelle alusasu lahjaksi. Nykyään on normaalia että mies muutenkin kuin jouluna ostaa sydänkäpyselleen alusvaatetusta. Asiantunteva myyjä osaa esitellä vaihtoehtoja "suunnilleen tämän kokoiset" perusteellakin mutta aina parempi jos tiedät kuppikoon ja mielivärin. Tästä on monen naisen vaikea kieltäytyä. 3) Saata kumppanisi tietoisuuteen tämä artikkeli jossa ankarasti suositellaan oman pupujussin tai kissimisulin ajoittaista miellyttämistä eroottisen vaatetuksen muodossa. Yleisestihän tiedetään, että mitä lehdessä lukee, on totta.



Olen seurustellut poikaystäväni kanssa pian vuoden, ja alan pikkuhiljaa ihmetellä yhtä asiaa. Sekstailemme nimittäin useita kertoja viikossa, mutta käsillä ja suulla hyväilystä emme ole vielä kertaakaan menneet yhdyntään asti. Pari kertaa olemme yrittäneet, mutta pojan erektio on lopahtanut välittömästi. Nautin hänen kosketuksestaan suunnattomasti, mutta pääsemmekö koskaan "itse asiaan"?
(Tyttö)


Pääsette. Analyyttisesti seksi ja rakastelu onnistuu teiltä hyvin, nautitte molemmat. Kuvailemasi ns. petting on tuiki yleistä. Opitte toisistanne mikä tuntuu hyvältä, luottamaan, rentoutumaan, antamaan ja saamaan tyydytystä. Mitä pidempi petting-vaihe, sitä paremmiksi rakastelijoiksi tulette. Poikaystäväsi lopahtaminen voi johtua suorituspaineesta. Suorituspaine tuntuu siltä, että jotain tekee yleisön edessä ja silloin yleensä jännittää, eikä mikään ole itsestään selvää. Älä siis painosta häntä. Taustalla voi olla myös raskauspelko tai vain halu odottaa. Jos puhutte asiasta, voi asia selvitä ja pääsette itse asiaan jonka itse asiassa osaatte. Olette pystyttäneet i-kirjaimenne, yhdyntä on vain piste siihen päälle.



Mikä avuksi? Kiihotun esim. oppitunnilla omien luokkakavereiden näkemisestä? Tämä on minulle suuri ongelma, sillä luulen luokkakavereiden tajuavan kiihottuneeni.
(Tyttö )


Eikä tajua. Kuvaamasi reaktio on normaali ja liittyy naiseksi kehittymiseen. On tavallista, että kiihottumisen käynnistää tutut ihmiset tai tuttu ja turvallinen ympäristö. Murrosiän ja kasvamisen nopeimmassa vaiheessa, kehon voimakkaan hormonituotannon takia, seksuaalinen kiihottuminen on vaikeasti hallittavissa. Pojilla erektiot ja tytöillä kostuminen saattavat yllättää, missä milloinkin. Koulussa ajatukset joskus harhailevat pois oppitunnin aiheesta ja saattavat osaltaan käynnistää kiihottumisen. Myös seksuaalinen mielenkiinto saattaa kohdistua kummallisiin asioihin, tilanteisiin tai ihmisiin, rikas fantasiamaailma kuuluu nuoruuteen! Kuten sinäkään et näe luokkakaveistasi, ovatko he kiihottuneita, eivät hekään huomaa mitään ellet käyttäytymiselläsi ilmaise olevasi kiihottunut. Tunne voi tuntua oudolta, mutta on luonnollinen ja vaaraton - voit nauttia siitä tai sitten ajatella jotakin vähemmän kiihottavaa kuten tiskiä ja vyöihrakuoriaista.



Tuun ihan hyvin juttuun tyttöjen kanssa ja oon kuulemma ihan ok näkönenkin mutta aina kun tilanne menee kahdenkesken niin se sitten tyssää aina johonkin. Näin on käyny monta kertaa enkä mä tiedä mitä tehdä. Mitä mun pitäis tehdä että tyttö jonka kanssa muuten on ok vois mennä pidemmälle?
(POIKA)


Seksi on monen tason ilmiö, tekniikassa tarvitaan kosintamenoja. Tavalliset keinot saada haluamansa eli uhkailu, kiristys ja lahjonta eivät päde. Tytön tulee huomata että hän haluaa ja että sinä haluat häntä. Katsele, kuuntele, haistele ja maistele, mistä kumppanisi nauttii ja mille näyttää vihreää valoa. Löydä hänestä ihailtavia piirteitä ja sano ne. Hivuttautumistaktiikassa katse ja kosketus ovat leikki, joka etenee vuorotempuin kummankin suostumuksella, ehkä kiihottumiseen ja huipulle. Käsikirjoitusta tai automaattinappulaa ei ole mutta on hyvä että pohdit juttua, silloin munaamisen riski on pienempi ja nautinnon suurempi. Jos hivutus tuntuu toimivan, pysy siinä. Jos etenet liian nopeasti, kumppanisi voi hämääntyä ja jäätte molemmat rannalle soittelemaan. Sitä paitsi soidin voi olla parempaakin seksiä kuin yhdyntä. Eläkä sitten kaiva nenääsi tai huuda.



Mulla on pienimuotonen ongelma. Mä oon 16-vuotias ja mulla on jätkäkaveri. Se on huomannu, et mä kiihotun nopeesti ja se härnää mua koko ajan siitä. Sen ei tarvi tehä kovinkaan paljo ku mä käyn jo kuumana. Onko se joku ohi menevä juttu, lieveneekö se vanhetessa vai johtuuko se pelkästään jätkästä?

Ilmiö on Zukovskille tuttu juttu. Outoon oloon (ns. kiihottuminen) totuttuaan ihmisyksilö alkaa aiheuttaa ja vastaanottaa sitä toisen kanssa. Kun näkee kumppanin mittavat reaktiot omiin viesteihin ja härnäämiseen, nauttii itsekin. Omalla ja toisen kiihottumisella leikkiminen yhdessä tuo outoon oloon lisäulottuvuuden, tason joka on parhaimmillaan rakastuneena. Se että lieveneekö se vanhetessa, riippuu jätkästä. Tässä asiassa kundisi on hoksannut mistä narusta kannattaa vetää ja hän, no - vetää.



Olen kohtuullisesti yli kolmekymppinen mies ja minulla on runsaasti kokemusta naissuhteista. En siltikään ymmärrä heitä ja törmään suhteissani jatkuvasti samantyyppisiin ongelmiin. Olen alkanut jo luulla että vika olisikin minussa. Mikä avuksi?
(MIES)


Laajoissa tutkimuksissani olen havainnut että mies ja nainen ovat erilaiset, lisäksi naisyksilöt eroavat kukin toisistaan. Tästä seuraa paitsi hupia, myös jännitteitä ja ongelmia.Ymmärtääksesi naisia tarvitsisit naisen aivot, mutta silloin saattaisit ajautua tilanteeseen jolloin et ymmärtäisi miehiä. Oljenkorreksesi jää siis viestintä sekä perusteellisempi tutustuminen. Kysele ja yritä vastaanottaa viestit - näin ainakin ajoittain voi hedelmällinen yhteys syntyä. Selvitä vaarallisien kivien sijainti ja yritä veneillä niiden välistä tai ohi.



Mitä jos masturbaatio ei tunnu miltään...vaikka mitä tekis!
(Nainen)
"häiriintynyt"

Seksuaalinen nautinto ei ole koskaan pelkästään fyysistä. Masturbointi alkaa halusta, kuvitelmasta, fantasiasta; siitä mikä kutakin kiihottaa. Itsetyydytys on itsensä kanssa rakastelua, normaalia ja nautinnollista. Sitä varten on hyvä varata aikaa ja rauhallinen paikka, jossa ei tule häirityksi. Ei siksi, että soloseksi olisi kiellettyä, vaan koska se on jokaisen oma asia, eikä kuulu muille. Turvallinen ja kiireetön ympäristö edistää rentoutumista ja siinä voi päästää mielikuvituksen lentoon. Jollekin kiihottuminen käy helposti lukemalla eroottista kirjallisuutta, toiset nauttivat kuvista, filmeistä, musiikista tai tanssista. Jos haluaa avuksi voi ottaa tietenkin myös erilaisia apuvälineitä, jollaiseksi käyvät monet arkiesineet, esim. suihku tms. tai vaikka erikseen tarkoitukseen suunnitellut hieromasauvat. Jokainen löytää omat kiihottumiseensa sopivat mielikuvat ja tekniikat kokeilemalla. Muista kuitenkin että masturbointi ei ole välttämätöntä, etenkään jos siitä ei nauti.



mitä itsetyydytystapoja on?? kerro kaikki mitä tiedät! kiitos...
(Mies)

nimim. mä vaan

Kaikkien tapojen kertominen veisi tunti-, ellei vuosikausia joten joudumme tyytymään muutamaan perusnyrkkisääntöön: Miehen masturbaatio toteutetaan kiihottamalla erogeenisia alueita, penistä ja kiveksiä hankaamalla, hieromalla ja koskettelemalla niin kuin hyvältä tuntuu. Hiki päässä vatkaamisesta ei tule kuitenkaan kuin hankausvaurioita ja kipeä alapää jos mukana ei ole yläpää. Masturbaation ratkaisevin kohta on siis korvien välissä sijaitseva ajatuksiin toisinaan tähtäävä toimintakeskuksemme. Hyvä mielikuvitus ja muhevat fantasiat antavat kaikkein parhaan fiiliksen. Eri ihmiset kiihottuvat erilaisista asioista. Toiset kiihottuvat lukemalla, toiset katsomalla kuvia, joku pelkästä ihon koskettelusta, rytmistä tai erilaisesta tunteesta, kuten esim. öljystä (ruokaöljy käy hyvin). Apuna voivat toimia eroottinen kirjallisuus tai filmit. Erogeenisten alueiden ja sukupuolielimien kiihotustapoja on yhtä monia kuin on kiihoittujiakin, joten parhaaseen tulokseen pääsee kokeilemalla rauhassa itsekseen. Varaa aikaa ja rauhallinen paikka jossa sinua ei häiritä ja antaudu mielikuvituksesi vietäväksi…



mistä mahtaa johtua ruskeea vuoto jota tulee emätimestä? seon ärsytävää kun pikarit sotkeentuu
(Nainen)
"pepi"

Kysymyksesi sisältää melko vähäisesti tietoa, mutta: jos kuukautisesi eivät vielä ole alkaneet kyse saattaa olla niiden alkamisesta. Jos sinulla taas on jo kuukautiset kyse voi olla ns. tiputteluvuodosta, jota saattaa esiintyä esim. ehkäisypillereiden aloittamisen tai munasolun irtoamisen yhteydessä. Yleensä oudot vuodot, kivut, kirvelyt, kutinat ja hajut ovat merkki jostain gynekologisesta tulehduksesta. Jos olet ollut yhdynnässä eli sukupuolitauti on mahdollinen, tulisi asia tutkia pikaisesti lääkärissä. Muutenkin jos vaiva pahenee tai jatkuu on hyvä hakeutua lääkärin vastaanotolle.



olen varhaisteini-ikäinen naisenalku ja harrastan masturbointia lähes päivittäin, joskus jopa pari kolme kertaa päivässä. onko tämä normaalia? lisäksi minua vaivaa se, että minua kiihottaa naisten rinnat muttei miehen penis. olenko normaali? kaipaisin vastausta. ja kaiken huippu on se että häpykumpuni on epänormaalin pyöreä ja muistuttaa hiukan pojan "etumusta". asia vaivaa minua kovasti!
nimim."huipulla"

Kyllä, Olet vähintään ellet jopa hyvinkin normaali. Seksuaalinen mielihyvä on viimeksi aina omissa käsissäsi. Itsetyydytys on hyvä keino löytää oman nautinnon lähteet, rentoutusta, ajankulua, paineiden purkua ja erittäin normaalia. Määrällisesti masturbaatiolle ei ole mitään suositeltavaa ylä- tai alarajaa. Masturboinnin hupi on juuri siinä, että siinä rakastellaan jokaiselle ihmiselle kaikkein rakkainta ihmistä, johon voi varmasti luottaa ja jonka kanssa voi jakaa kaikki fantasiansa. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että sekä hetero että homoseksuaaleilla on fantasioita vastakkaisesta sukupuolesta kuin jonka kanssa he esim. seurustelevat. Ainakin ajatuksissaan voi olla lystikästä rikkoa totuttuja rajoja. Nuoruus ja teini-ikä on muutoksen ja avoimien mahdollisuuksien aikaa jolloin vasta haetaan muotoa omalle seksuaalisuudelle. On täysin normaalia kiihottua oman sukupuolen ominaisuuksista, osaahan niitä kunnioittaa kun on niihin omakohtaisesti tutustunut. Teini-iässä keho kasvaa toisinaan hiukan nykäyksittäin ja pullistelee milloin mistäkin paikasta. Lisäksi me ihmiset olemme kaikki erilaisia. Eipä ole syytä huolestua häpykummustasi.



Tyttöystäväni ei ole koskaan saanut orgasmia, vaikka kuinka yritämme...olemme yrittäneet monella eri tavalla...mikä avuksi?

Seksi päämäärään tähtävänä toimintana voi tuoda kovan yrittämisen rentouden tilalle. Into ei ole seksissä huono asia, mutta työluonteisuus saa loistavankin asian maistumaan puulta. Varma tapa loiventaa seksinautintoa on sopia etukäteen koska ja missä , kuinka kauan seksiä harrastetaan minkälaisia orgasmeja saadaan ja sitten pyrkiä toteuttamaan suunnitelma
Varatkaa aikaa ja hellikää toisianne. Yrittäkää välttää orgasmin nostamista yhdessäolonne ja rakastelunne keskipisteeksi. Seksuaalista nautintoa lisää ja myös orgasmin saavuttamista helpottaa pitkä esileikki, toistenne hyväily ja helliminen. Tietysti voit pyytää tyttöystävääsi kertomaan mistä hän pitää rakastelussa ja pyrkiä hyväilemään ja kiihottamaan häntä siten, mutta muista ettei miehen ei tarvitse olla mikään orgasmeja naiselle tuottava automaatti. Orgasmi on yksityinen juttu johon täytyy olla valmis, sitä pitää haluta ja antaa itselleen myös lupa saada se. Fysiologiasta on hyvä tietää, että naisella orgasmin keskus ei ole emätin vaan klitoris, ja suurin osa naisista tarvitsee klitoriksen stimulointia saavuttaakseen orgasmin rakastelussa. Rakastelussa kumpikin tuntee itsensä parhaiten ja on vastaa siten omasta nautinnostaan ja, mutta toisaalta mikä onkaan ihanampaa kuin tuottaa rakastamalleen ihmiselle nautintoa?


«tästä pääset Zukovskin halu-spekial-kysymys-vastaussivulle